Töihin kasinoalalle

Netin suurimmilla kasinoilla on kymmeniä miljoonia aktiivisia asiakkaita. Näin suurten asiakasmäärien palveleminen luonnollisesti vaatii myös suuren määrän työntekijöitä. Nettikasinot ovat onnistuneet luomaan satoja tuhansia ihmisiä työllistävän alan. Suuryritykset tarjoavat useita eri työtehtäviä, joista monet keskittyvät yrityksen prosessien hoitamiseen, eivätkä edes vaadi kokemusta kasinoalalta.

Kasinoalan tehtäviä on tarjolla suuri määrä myös Euroopassa, erityisesti maissa, joihin on rekisteröity useita kasinotoimijoita. Suosituin näistä maista on Malta. Maltalta käsin toimivat monet Euroopan suurimmista kasinoista ja saarelle haetaan jatkuvasti uusia työntekijöitä. Sadat suomalaiset ovatkin tarttuneet tarjouksiin ja muuttaneet Maltalle työn perässä.

Tarjolla on pitkä lista suomenkielellä tehtäviä töitä, sillä kasinopelit ovat erityisen suosittuja Pohjoismaissa, joissa asiakkaille halutaan tarjota palveluita heidän omalla äidinkielellään. Suuri osa kasinoalan töistä on ns. kielitöitä. Yrityksissä toimii useita eri kielitiimejä, jotka keskittyvät tiettyjen maiden asiakkaiden palvelemiseen. Jos suomen lisäksi puhuu vielä toista pohjoismaista kieltä, tai vaikka saksaa, ovat tällaiset henkilöt hyvin haluttuja ja arvostettuja työntekijöitä kasinoalalla. Yleisimmät tarjolla olevat työtehtävät ovat asiakaspalvelua, sisällöntuottamista, talouspuolen tehtäviä, riskien kartoittamista ja ohjelmointia.

casino-surveillance

Yritykset

Ensimmäiset nettikasinot perustettiin jo 1990-luvun loppupuolella, mutta todellinen nettikasinobuumi alkoi vasta 2000-luvun keskivaiheilla. Ala jatkaa tasaista kasvuaan ja uusia yrityksiä ilmestyy markkinoille jatkuvasti. Alan suurimmat toimijat operoivat myös Euroopassa, etsien jatkuvasti uusia työntekijöitä palkkalistoilleen palvelemaan asiakkaita heidän omalla äidinkielellään. Alan suurimmilla toimijoilla on työnantajana hyvä maine. Kasinoyrityksissä työskentely ei juuri eroa muista kansainvälisistä suuryrityksistä, ja yritykset tarjoavat pitkän listan erilaisia toimistotyötehtäviä. Kansainvälisten toimijoiden lisäksi nettikasinoalalle on hakeutunut myös tuttuja suomalaisia nimiä, kuten näyttelijä Jasper Pääkkönen.

PokerStars on maailman suurin pokerisivusto, mikä tarkoittaa sitä, että kyseessä on myös suuren määrän ihmisiä työllistävä suuryritys. Nettikasino palvelee yli 67 miljoonaa asiakasta, joten työsarkaa riittää, sillä yritys työllistää ihmisiä aina asiakaspalvelijoista ohjelmoijiin. Tuhansia ihmisiä työllistävän yrityksen toiminnan pyörittämiseen vaaditaan suuri määrä myös perinteisiä toimistotyöntekijöitä, joiden työtehtävät eivät edes liity itse kasinopeleihin, vaan yrityksen sisäisten prosessien hoitamiseen. Työntekijöitä yrityksellä on ympäri maailman, suomenkielisiä tehtäviä tarjotaan varsinkin Maltan saarella.

Työtehtävät

Nettikasinoala jättimäisen kokonsa puolesta luonnollisesti tarjoaa työtehtäviä laidasta laitaan, mutta alalle pyrkivän on hyvä aloittaa tutustuminen seuraavista perustehtävistä. Eri tehtäviin on aina omat vaatimuksensa, mutta hakijan olisi kuitenkin ennen hakua hyvä laatia ammattimainen ansioluettelo ja tutustua alaan. Lisäksi kielitaito on aina plussaa, sillä mitä paremmin kielet hallitsee, sitä arvokkaampi työntekijä on yritykselle. Hakuprosessiin tulee myös sitoutua. Kun hakemisen aloittaa, tulee olla valmis muuttamaan kohdemaahan nopeallakin aikataululla, sillä usein työtehtävät täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Käytännön asioista ulkomailla työskentelyyn liittyen löytyy tietoa monista lähteistä, kuten TE-toimistosta.

Käyttäjätuki

Usein vuorotyönä tehtävän työn tarkoituksena on tukea kasinon asiakkaita heidän käyttäjätileihinsä liittyvissä ongelmissa. Työtä tehdään joko englanniksi, tai käyttäjien äidinkielellä, ja usein tehtävään valitaan henkilöitä, jotka hallitsevat kaksi kieltä natiivitasolla. Työtehtävän tarkoituksena on tarjota asiakkaille tukea, jos he eivät esimerkiksi pääse kirjautumaan käyttäjätileilleen tai jos heidän käyttäjätilinsä on syystä tai toisesta lukittu. Työtehtäviin kuuluu myös asiakkaiden neuvominen erilaisten promootioiden ja kampanjoiden suhteen. Joskus asiakkaat esimerkiksi osallistuvat kampanjaan, mutta kohtaavat mutkia etujen lunastamisessa.

Maksutapahtuminen analysoija

Tärkeä osa nettikasinojen toimintaa on se, että pelaajilla on mahdollisuus sujuvasti tallettaa rahaa pelitileilleen ja myös kotiuttaa rahat näin halutessaan. Työtehtävässä toimiva henkilö neuvoo ja auttaa asiakkaita ongelmatilanteissa, sekä tarpeen tullen eskaloi tapahtumia eteenpäin talousosastolle, jos asiakkaan rahojen tallettamisessa tai kotiuttamisessa esimerkiksi esiintyy normaalia korkeampi viive. Kansainväliset rahasiirrot voivat viivästyä monista syistä. Tämän takia kyseessä on tärkeä tehtävä, jonka tavoitteena on pitää asiakkaat tyytyväisinä myös ongelmatilanteiden sattuessa.

Turvapalvelut

Turvapalveluihin kuuluu useita eri työtehtäviä. Kaikkia kuitenkin yhdistää tavoite tunnistaa mahdolliset väärinkäytökset ja puuttua niihin, käyttäen apuna erilaisia monitorointityökaluja. Tehtäviin kuuluvat myös asiakkaiden auttaminen heidän yhteydenottojensa perusteella. Esimerkiksi, jos asiakas epäilee, että hänen käyttäjätilinsä on kaapattu, on kyseessä ongelma, johon tulee puuttua välittömästi. Väärinkäytöksiä tapahtuu jatkuvasti, esimerkiksi asiakkaiden kannettavia tai älypuhelimia katoaa, jonka jälkeen niihin tallennetut salasanat saattavat päätyä vääriin käsiin.